Näinkö helppoa se olikin? Olen koukussa, vaikka sätkin ja pyristelen vertavuotavine huulineni, en pääse irti enkä oikeastaan haluakaan. Ihana meri, ihana järvi, ihana ongenkoukku. Pelastus kaikelta pahalta. Rakas jumala, anna minun laihtua. Anna minun painaa huomennakin vähemmän kuin tänään, niin kuin painoin tänään vähemmän kuin eilen ja eilen vähemmän kuin toissapäivänä. Yksi, kaksi, kolme kiloa. Ensi viikolla vielä pari. En tiennytkään, että voisin kutistua näin paljon viikossa.

Olen saanut paljon aikaiseksi. Olen antanut itselleni luvan olla laiska ja luvan ahmia ja oksentaa ja olen huomannut, etten haluakaan. Välillä on vaan pakko, kun nyrkki vatsassa kiertyy ja puristaa. Normaalistihan en voi syödä, se on joko vähän tai liikaa ja sitten kumarretaan pönttöä. Pönttö.

Söin ja oksensin eilen äidin antaman suklaajoulukalenterin. Mietin, pitäisikö ostaa uusi tilalle, jos hän tulee käymään. En taida kuitenkaan ostaa, sillä söisin ja oksentaisin senkin. Joka päivä olisi avattava kaikki luukut ja minulla olisi 24 joulukalenteria, yksi kokonainen joka päivälle, eikä sekään varmaan riittäisi. Äiti, tyttäresi ei osaa syödä. Älä osta sille suklaakalentereja. Ruokkiminen kielletty.

Huomenna muutan uuteen kotiin. Tänään olin vielä pari tuntia sitten lähes 40 asteen kuumeessa. Kävin sentään lääkärissä. En olekaan käynyt moneen kuukauteen, vaikka aihetta olisi ollutkin. Jospa nyt saisin tämän tulehduskierteen poikki kunnon antibiooteilla. Syön ibumaxeja kuin karkkeja ja alan kohta pakata ja siivota.

Lopuksi, anteeksi pitkä päivitystauko ja etten ole edes ilmoittanut olevani hengissä. Oli pakko pitää vähän blogilomaa, ensin syömishäiriöajatuslomaa ja sitten itsesäälibulimialomaa ja sitten laihdutusenjaksamuutalomaa. Nyt joudun taas pitämään pari päivää taukoa, mutta palaan heti kunhan saan netin uudessa kämpässä toimimaan.