Minua vedetään joka suuntaan, niin että kohta olen pitkin poikin palasina, orpoina kehonosina. Yksi kiskoo sormesta, toinen varpaasta, joku tarraa kiinni korvaan ja joku repii hiuksista. Hyvää ne vaan tarkoittavat. Yrittävät pitää elämässä kiinni ja keksiä tekemistä. Muttakunminäenjaksa. En halua enää yhtään enempää tekemistä, menoja ja vaatimuksia. En jaksaisi nähdä ainuttakaan ihmistä. Joka ikinen illanistujainen tai kahvittelu vaatii päivien henkisen valmistautumisen ja riipii loputkin voimani. Pitää meikata, kammata, opetella vuorosanat ja koreografiat. Antakaa minun olla.
Pelkään menettäväni ne vähätkin hyvänpäiväntutut, jotka minulla vielä on. En muista, milloin olen itse viimeksi tehnyt aloitteen sosiaalisessa mielessä. Toivoisin hyvältä haltijattarelta kuukauden eristystä ihmiskunnasta, jos saisin mitä vaan. Toisaalta kaipaan kipeästi ihmisiä, ystäviä, ja toisaalta juoksen heitä jatkuvasti pakoon. Kohta kukaan ei jaksa enää yrittää. "Annetaan sen olla rauhassa, toivoton tapaus. Kieriköön sitten yksin itsesäälissä, kun kerran haluaa. Murjottakoon tornissaan."
Äsken iski paniikki, kun kaveri yritti pyytää kahville ja risteilylle ja shoppailemaan. En kehdannut sanoa ei, mutten kyennyt sanomaan kyllä. Pakenin tilanteesta sulkemalla messengerin ja puhelimen. Selkärangaton raukka.
Olen sotkenut asiani pahan kerran, mutta enää ei ole ketään, jolta voisin pyytää apuakaan. En kehtaa pyytää mitään, kun en osaa mitään antaakaan. Tällä hetkellä en voi sanoa omistavani ainuttakaan oikeaa ystävää. Vanhat ovat entisiä ja uudet vain kavereita. Kunpa saisi kaiken aloittaa alusta - erase and rewind. Oikeassa elämässä se ei vaan onnistu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Yksin oleminen on kamalinta.. Sun oisi hyvä vaan levätä joku yksi viikonloppu vaikka, sammuttaa puhelin ja mese ja kaikki ja vaan lepäillä.. Ja sitten koittaa jaksaa ihmisiä..
Pidä huolta itsestäsi ja halaus<3
Ihmisiltä puuttuu usein ymmärrystä ja rohkeutta olla lähellä niitä ihmisiä, jotka eivät ole sieltä "helpoimmasta päästä". Varsinkin niiden kohdalla, joista paha olo näkyy ja jotka sanovat sen ääneen.
Olen huomannut sen usein - ihmisten käyttäytyminen minua kohtaan riippuu täysin mielentilastani. Se on harmi.
Toisaalta taas nautin yksinolosta, mutta kaipaan sellaista ystävää, jolle uskaltaisi kertoa kaikki. Tällä hetkellä se ystävä on blogi :)
On niin vaikeaa, kun haluaisi ystäviä ja kaikkea siihen liittyvää kivaa, mutta ei jaksa. *halaus* Olisiko ketään, jolle voit sen sanoa? Että haluaisit kyllä, mut aina ei vaan pysty.
Olet niin yksin, kunpa saisit jostain voimia tavata ystäviäsi, edes joskus! Älä anna sh:n viedä koko elämääsi, kommenttiesi ja tekstiesi takaa paistaa ihana ihminen, joka on vain nyt niin kovin hukassa. Etkö yrittäisi varata aikaa jonnekin lääkärille ja pyytää apua? halaus ja voimia <3
Lähetä kommentti