Aleksanterinkatu pursuilee väkeä, kun luovimme kahden ystäväni kanssa eteenpäin. Tihkusateesta huolimatta puoli Helsinkiä on liikkeellä. Muurahaiskeko kuhisee ja korvissa suhisee, kun nuoret, kauniit ja menestyvät kaupunkilaiset metsästävät tyylikkäistä vaatekaupoista itselleen uusia statussymboleja. Tuttu ahdistus alkaa hivuttautua minuun. Se nousee vatsasta ruokatorveen, imeytyy minuun korvista, sieraimista ja suusta ja painaa harteitani maata kohti. Minä en kuulu tänne! Kuvittelenko vaan, vai tuijottaako tuokin silmäpari vihamielisesti kuluneita kenkiäni ja itsekudottuja lapasia? Olenko paranoidinen, jos väitän tuonkin tytön juuri mittailleen reisieni paksuutta ja vertailleen niitä omiinsa? Muut ovat in, minä täysin out.
Kahvilassa kaverien rupattelu vierii korvieni ohitse, en pysty keksittymään puheenaiheisiin ja tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Tavalliset keskustelunaiheet ovat sanoisinko vähissä, kun ei ole poikaystävää, työtä, opiskelua, harrastuksia, rahaa, mielipiteitä tai itsekunnioitusta. Kuuntelen vaan ja nyökkäilen, ja hetki hetkeltä katkeruus ja ulkopuolisuudentunne sisälläni kasvaa. Lopulta pakottaudun avaamaan suuni vain sanoakseni, että pitää jo lähteä. Keksin jonkun typerän tekosyyn. En vaan kestä enää hetkeäkään olla se epämuodostunut ja ylimääräinen palapelinpala.
Kotimatkalla kastuessani olen itselleni vihainen. Haluanko tosiaan sääliä itseäni ja katkeroitua lopun ikääni? Eikö tämä kuvio ole jo monta kertaa eletty, poissa muodista? Voisin pikkuhiljaa nostaa pääni pystyyn ja puhua itselleni vähän kunnioittavimmin sanankääntein. Päätän vielä pärjätä. Haluan joskus tuntea olevani yhtä arvokas, kuin se muodikas, säteilevä nainen, johon törmäsin Zaran vaaterekeillä. Haluan vielä jutella kampaajakäynneistä ja uutuusleffoista ja kaataa kahviin kermaa. En aio elää loppuelämääni näin.
P.S. Tämä päivä meni muuten ihan putkeen. :)
P.P.S. Huomisen lista:
-kylpyhuoneen siivous
-säännölliset ateriat
-pesen ainakin kaksi koneellista pyykkiä
-käyn aamulenkillä
-olen tyytyväinen itseeni, jos ja kun teen nuo huimat urotyöt
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Hui! Ihan kuin olisit kuvaillut mun tuntemuksia eiliseltä "shoppailu"reissulta. Kamalaa kun tuntee jokaisen vastaantulijan katsovan jotenkin halveksuvasti ja arvostellen. Lisäksi ne kaikki kauppojen kirkkaat valot ja peilit sen kuin pahentaa oloa. Tuntuu, että ei kuulu ollenkaan joukkoon. :/
kirjoitit ihanasti, kiitos.
Voi kuinka samanlaisia fiiliksiä tälläkin suunnalla!
Sanoinkuvaamattoman samanlaisia.
On tosiaankin paranoidista (sana?) kun kulkee kaupungilla ja tuntuu kuin jokainen vastaantulija virnuilisi ja katsoisi itseä ikään kuin alaspäin.
...ja toivon niin, että se päivä kun voit kertoa esim. kampaajakäynnistä, koittaisi pian kohdallesi!
tiedän miltä tuntuu istua ystävien seurassa, mutta kokea olonsa kuitenkin täysin yksinäiseksi, ulkopuoliseksi.
siksi...
voimia toivon arjen jaksamiseen, et ole yksin <3
Yksi syy, miksi VIHAAN shoppaamista ja stadissa pyöriskelemistä, nimenomaan kavereiden kanssa. Yksin se tosin on vielä pahempi.
On mukava kuulla, että muuten onnistuit suunnitelmissasi, ja huomisenkin suunnitelmat kuulostavat ihan saavutettavissa olevilta.
Voimia<3
Hyvä, että päätät pärjätä! Oikea päätös. Et sinä ole mikään epämuodostunut ja ylimääräinen palapelinpala. Olet hyvinmuodostunut ja erittäin tarpeellinen pala! Et vain ole löytänyt omaa palapeliäsi vielä. Mäkin olin tänään aleksanterinkadulla, hassua, ehkä nähtiin toisemme :)
kirjoitat ihanasti<3 kuvaat juuri niitä tunteita joita minulle tulee vastaan kun lähden ihmisten armoille. iloinen sun puolesta että päiväsi meni putkeen, mukava kuulla kun sinulla menee hyvin, tulee itsellekkin hyvä fiilis. :)
Minä en tunne itseäni huonolla tavalla ulkopuoliseksi, minä olen se erikoisen näköinen muija siellä joka rakastuu vaatteisiin alennusrekeillä. (toki minäkin masennun laihemmista vastaantulijoista.) Ja pidätkin kiinni tuosta päätöksestäsi arvostaa itseäsi! Edes hitusen enemmän joka päivä.
Haha, mäkin olin samaan aikaan Aleksilla:)! Ja samat oli tunnotkin..
Ulkopuolinen olo on hyvin tuttua.
Siihen ei totu ikinä.
Joskus olen miettinyt, mitä "kaverini" puhuvat sen jälkeen, kun olen poistunut heidän seurastaan?
"Kyllä tuokin on niin surkea, onneksi me emme ole tuollaisia!"? :(
Juu, hyvin tuttu tunne, mikä ryöpsähtää ihmisvilinässä pintaan.
Sinulla olisi aihetta rakastaa itseäsi. Kirjoitat mielettömän hyvin. Ja vaikutat sydämelliseltä ihmiseltä.
Älä hukkaa itseäsi. <3
Ihana blogi, rakastan sun tapaasi kirjoittaa. Itse näytän ulospäin varmasti noilta ihmisiltä joita kuvailit tekstissäsi, muotivaatteisiin pukeutuneelta menestyjältä. Sisäisesti tunnen kuitenkin usein juuri noita tunteita joista kerroit, tuntuu etten mahdu joukkoon, muut ovat parempia, huomaavat reisieni olevan paksummat kuin omansa..
Voimia sulle taisteluun bulimiaa vastaan, vielä säkin tulet olemaan yksi noista, joiden elämää syömishäiriöt eivät hallitse.
Lähetä kommentti