Ei ole mitään, mistä pitää kiinni. Elämässäni ei ole oikein mitään kiintopisteitä, vaan ajelehdin jatkuvasti paikasta toiseen, porukasta toiseen ja harrastuksesta toiseen. En pidä itseäni pohjimmiltani levottomana, vaan kaipaisin pysyvyyden ja jatkuvuuden tuomaa turvallisuudentunnetta. Ehkäpä yksi syy suureen turvattomuuteeni onkin juuri tässä.
Miten sitten voisi muuttaa elämäänsä vakaammaksi? Olen tottunut pienestä asti siihen, ettei voi luottaa minkään olevan pysyvää. En osaa kiintyä ihmisiin ja uskoa siihen etteivät he katoa. En uskalla olla kotonani missään - jokaisesta asunnostanikin pelkään jatkuvasti joutuvani pian lähtemään. Kohta on taas muutto edessä, enkä ole vielä edes asettunut nykyiseen asuinpaikkaani. Banaanilaatikot vaatekaapissa muistuttavat joka päivä siitä, ettei saa juurtua mihinkään.
Kiinnostuksen kohteenikin vaihtuvat nopeammin kuin sukat. Imen vaikutteita ympäristöstäni ja saatan saada äkillisiä päähäpistoja, joista innostun valtavasti - vain todetakseni parin tunnin tai viimeistään parin päivän kuluttua intoni olleen vain hetken huumaa. Tänä syksynä olen kokenut maailmaamullistavan loistaviksi ideoiksi mm. au pairiksi lähdön, toiseen kaupunkiin muuttamisen, intialaiseksi päähierojaksi kouluttautumisen, tupakoinnin opettelun, maratonille treenaamisen, raskaaksi hankkiutumisen, harrastelijateatteriin liittymisen, dyykkaamisen, vegaaniksi ryhtymisen, Taikiin pyrkimisen jne. Vain muutaman mainitakseni. Yksikään noista ideoista ei (onneksi) ole päässyt konkretisoitumaan - mitähän siitäkin tulisi, jos minusta tulisi yksinhuoltajaäiti, joka ei osaa edes elättää itseään, saati sitten avutonta lasta? Tuntuu, että etsin kipeästi jotain "suurta intohimoa", joka korvaisi bulimian paikan.
Elämälle merkitys. Sen haluaisin löytää. Kuumeisesti ja kiivaasti hamuan sitä ympäriltäni, mutten saa tartuttua mistään kiinni. Ehkä sunnnitelmani ja tavoitteeni ovatkin liian suuria; ehkä minun pitäisikin yrittää etsiä onnea ja tarkoitusta pienemmistä asioista. Ehkä minun ei tarvitsekaan saavuttaa heti mitään historiankirjoihin jäävää. Ehkä minun ei tarvitsekaan yhdessä päivässä parantua, laihtua, tulla rikkaaksi ja kuuluisaksi, saada ammattia, valaistua ja saada Nobelin rauhanpalkintoa?
Huomaan viime viikkoina jo edistyneeni jonkun verran. Olen saanut elämääni hiukan lisää rutiineja. Eräällä viikolla onnistuin ehkä säilyttämään terveen unirytmin, toisella lenkkeilemään joka toinen aamu, kolmannella ottamaan vitamiinit, neljännellä huolehtimaan ihonhoidosta. Alkoholinkäyttöni on vähentynyt huimasti, ja viime kerrastakin on taas pari viikkoa. Olen myös saanut päivitettyä tätä blogiani, mikä on yllättänyt jopa itseni. Tämähän uhkasi aluksi päättyä lyhyeen kuin kanalento. Nyt olen taas aika kaaosmaisessa pisteessä, mutta aion päästä eteenpäin päivä kerrallaan. Uusi elämänohjeeni olkoon: "Hetki kerrallaan." En voi elää kuin yhden päivän, tunnin ja sekunnin kerrallaan, joten jospa keskittyisin niihin sen sijaan, että murehdin koko ensi vuoden murheita etukäteen.
Huomisesta päivästä teen onnistuneen. Realistiset tavoitteeni huomiselle ovat:
-käyn kahvilla ystäväni kanssa, kuten lupasin
-haen varaamani kirjat kirjastosta
-siivoan vähintään tunnin
-haen kaupasta kohtuullisen määrän tavallista ruokaa ja syön huomenna aamiaisen, lounaan, päivällisen, iltapalan plus kahvittelut kaverin kanssa
-kävelen kaupungille, jotta saan raitista ilmaa, liikuntaa ja säästän bussilipun hinnan
Hyvää yötä ja hyvää viikonloppua kaikille! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
ei tietenkään tarvitse parantua hetkessä! se vie aikaa ja on joskus vaikeaakin.. anna aikaa itsellesi ja yritetään nauttia pienistäkin asioista. <3
Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Heti ei tarvitsekaan, eikä voisi parantua, mutta vähitellen ja askel kerrallaan. (:
Kiitos kommentista. Tuo kuvaus yksinolemisesta/yksinäisyydestä kosketti aika syvältä. Juuri noinhan se on.
Voimia sinullekin<33
Haittaisiko sua muuten kamalasti, jos nappaisin ton sun edellisen kommentin alun itelleni tohon missä noita muitakin lainauksia on? (:
kiitus (: Siellä reunassa se nyt sitten on. (:
Niinpä. Voi olla, että osut ihan nappiin. Mä oon vaan jotenkin jämähtänyt tohon kierteeseen niin syvälle, etten enää osaa päästää irti ja unohtaa.
Kuulostaa hyvältä toi sun tavoitteesi. Pienin askelin eteen päin. Ei mahdottomia tavoitteita, jotka tietää saavuttamattomiksi ja masentuu takaiskuista entistä syvemmin.
Hyvää viikonloppua sullekin. <3
Nuo ideat kuulostavat niin minulta!
Keksin jotain, intoilen - liian pian intoni lopahtaa.
Haha, kirjoituksesi kuulostaa niin tutulta. Minulla on menossa viides opiskelupaikka lukion jälkeen ja lähestulkoon joka päivä saan maatamullistavia ideoita, joita tuskin koskaan toteutan. :D
Mutta kuten itsekin sanoit, ei meidän tarvitse tähdätä kauhean korkealle. Normaali arki ja rutiinitkin ovat jo saavutus!
Minä todella toivon, että kirjoittamasi tavoitelista onnistuu! <3
Olen samanlainen mitä tulee uusiin innostuksiin. Olen huomannut tämän jo pienenä, liityin uimakerhoon jossa viihdyin päivän, halusin kitaran, en halunnut, yritin miljoonaa eri urheilumuotoa joista mikään ei innostanut, halusin vaihtaa kaupunkia, maata, nimeä, tukkaa, harrastusta, tyyliä. Tiedä sitten jos tätä voisi linkittää syömisongelmiin jollain hienolla tapaa.
Lähetä kommentti