Suden hetki

Sinähän et käytä huumeita, hän sanoo lähtiessään. Voin hyvällä omallatunnolla käydä luonasi. Olet niin luonnollinen, iloinen ja kaunis tyttö.

Niin. Minä sanon ja hymyilen iloisesti ja kauniisti. Enhän minä huumeita käytä. Ainoa huume, jota kuluu on alkoholi, ja sitäkin vaan silloin tällöin ja kohtuudella. Teen tätä ihan omasta tahdostani; yhdistän hyödyn ja huvin. Tällainen harmiton pikku harrastus.

(Etkö sinä tajua? Eikö kukaan tajua?! Minä olen narkomaaneista narkomaanein, huumeeni on ruoka, sata euroa päivässä sisään ja ulos, sata euroa kyrpä sisään ja ulos. Miten voit kuvitella, että nautin tästä? Miten voit kysyä, mistä minä pidän ja luulla että vastaan rehellisesti, kun sanon että vähän kaikesta? Minun kotini on bordelli ja minun kumppanini on häpeä, joten saan pitää huumeeni. My preciousssssss, bulimia nervosa.)

Illalla vien spermalta haisevan roskapussin, pesen lakanat, ahmin ja oksennan, pesen hampaat, lasken rahat, lasken lampaat, en saa unta. Nukahtamislääke on loppu, en pääse pakoon uniini enkä herää yöllä huutooni. Valvon ja höyryveturi pääni sisällä puuskuttaa yhä nopeammin ja nopeammin, se suistuu kohta raiteilta ja matkustajat kuolevat, tulee maailmanloppu, meteoriitti ja tuomiopäivä. Ja minä valvon ja katselen sitä kaikkea.

Nousen ja tapan leivänloput fairylla, koska en jaksa oksentaa enää kertaakaan. Valutan viemäriin kermavaahtoa ja salaatinkastiketta ja sotken pyykkipulveria puurohiutaleisiin. Laitan Chopinia soimaan ja puristan nallea tiukemmin kuin yksikään asiakas pakaroitani, rintojani, reisiäni päivän aikana. Levon hetki jo lyö, hyräilen hiljaa, kun viimeinen nocturno on vaimennut ja huonetta valaisee enää cd-soittimen näytön sininen valo.