Kun kauppaan lähtiessä paksussa toppatakissa, pipo päässä ja reppu selässä joudunkin käymään eteisen lattialle makuulle jalat koukussa, kun on niin huojuvan huono olo.
Tai kun tuijotan itseäni peilistä ja huomaan pupillieni laajenevan ja supistuvan ja kuvajaiseni väreilee enkä pysty tarkentamaan katsettani hetkeen.
Istun kivusta kaksinkerroin lapsuudenkotini vessassa neljän aikaan aamulla ja pelkään herättäväni vanhempani todistamaan, millaiset krampit olen muutamalla pienellä pillerillä ja vielä harvemmalla aivosolulla saanut aikaan.
Kun tajuan juoneeni itseni taas sellaiseen humalaan, että olisin voinut herätä mistä vaan ja missä kunnossa tahansa. Kun pelkää, ettei kuolekaan krapulaansa.
Ne hetket, kun tosissani pohdin, montako paketillista Seronilia, Zopinoxia tai Ibumaxia yhdistettynä viinaan tappaisi ja kuka minut löytäisi ja kirjoittaisinko jäähyväiskirjeen ja lukisiko sitä kukaan.Kun huomaan, etten ole pessyt hampaita tai käynyt suihkussa kolmeen päivään. Tai edes jaksanut vaihtaa tamponia koko päivänä. Tervetuloa, TSS.
Fluoksetiinia maksimiannoksen saava pieni pääni miettii yhä enemmän kuolemaa ja välittää yhä vähemmän, vaikka tämä syömishäiriö tappaisi. Yhä itsepintaisemmin pyristelen eroon auttajista, välittäjistä ja hyväntahtojista. Unta, unohdus, pois, silmät kiinni. Yritän nipistellä itseäni, mutta tämä uni onkin valvetta eikä siitä voi herätä.
Life is what you make it. Tällaisen olen elämästäni tehnyt.
9 kommenttia:
Voi sinä pieni tyttö. Kuinka haluaisin pitää sinusta lujasti kiinni. Älä luovuta. Älä anna periksi. Kenenkään ei tarvitse alistua olemaan kroonikko. Mitä hirveimmistä vaiheista voi selvitä. Aina on mahdollisuus. Aina on toivoa. Älä päästä irti. <3
*rutistus*
Voi paskanpaskanpaska. Älä mee, oot harvoja hyviä!
Voi kun sua pystyisin auttaa, niin tekisin sen, mutta se on mahdotonta, melkeinpä. Toivon vaan ettet tekis ittelles mitään:(
Paljon paljon voimia, ja rutistus<3
Voimia sulle<3
Sinä et päättänyt liukua alamäkeen, sairautesi päätti. Tai vaikka olisitkin päättänyt, ja mikä siihen oli syynä, huomionhaku, halu vahingoittaa itseäsi, mikä tahansa sillä ei ole väliä. Väliä on sillä, että sairaus ei ole sinä, vaikka se tekisi päätöksiä puolestasi. Se voi vallata ajatuksesi ja työntää elämästäsi pois kaiken muun, mutta sinä olet silti paljon enemmän kuin se. Se voi lopettaa sinut, mutta myös sinä voit lopettaa sen. Tämä ei ole flunssa, joka paranisi parissa viikossa, ei edes parissa vuodessa. Mutta se parantuu, jos sitä jaksaa potkia tarpeeksi. Kun muistaa, että sen jälkeen on elämää.
Koita jaksaa. Älä päästä irti, älä luovuta, vaikka se oisikin niin helvetin paljon helpompaa.
Oot tärkeä, pidä ittestäs huolta<3
En oo ehtiny vähään aikaan lukea kaikkia blogeja ja aloin melkein itkeä kun luin tätä. Joskus menee niin paljon paremmin ja seuraavana hetkenä kaikki on päin vittua eikä enää jaksaisi mitään.
Toivottavasti saat elämänhalusi takaisin ja nitistät koko syömishäiriön. Haleja&Voimiaxmiljoona
Herkät murtuu niin usein pahassa maailmassa helpoiten. Mut muistetaan pitää kiinni siitä et herkkyys on vahvuus, eikä olis pakko tulla kovaks ja pahaks kestääkseen ja voidakseen elää.
Mua helpottaa pahoina hetkinä sen ajattelu miten pieni hetki me maailmankaikkeudessa ollaan. Kunhan vaan jaksaa yrittää, avunkin kanssa. Ei kehenkään voi kokonaan menettää toivoa. Jokanen elämä on omanlaisensa tarina ja kaikkia tarvitaan, säkin vaikutat moneen asiaan hyvällä tavalla.
Vaik tuliskin tehtyä paljon virheitä ja tyhmyyksiä nii ne hyvät asiat on lopulta se mikä painaa.
Jotain tällast nyt tuli mieleen, toivottavasti sait ajatuksesta kiinni...
Lähetä kommentti