Aamulla häpeä tervehtii peilistä. Arville puristeltu naama, rikki revitty iho, verille raavitut raajat. Karhea kurkku, paisunut olo, ruokakrapula. Silmäpussit, joissa voisin kantaa ruokaostokseni. Likaiset hiukset liimautuvat otsalle, pyyhin eilisen meikinrippeet silmien alta.
Pakkaan sen mukaan ostosreppuuni, häpeän. Oksennuksenhajuisissa housuissani kiskon takin päälle, vedän pipon hiusteni peitoksi ja suihkautan hajuvettä. Kuljen puolijuoksua kahdensadan metrin matkan lähikauppaan. Ensin vilkaisu kassalle, huh, eri myyjä kuin eilisaamuna. Leipäpussi, keksipaketti, juustot ja voi löytävät tiensä koriini. Askel askeleelta, hylly hyllyltä, häpeä alkaa painaa enemmän ja enemmän hartioitani. "Taas tuo bulimikkotyttö, miten se kehtaa aina käydä täällä samassa kaupassa, aina nuo samat ostokset, luuleeko se ettei me tajuta mitä se tekee?"
Naamioin korini kurkulla ja paprikalla, ikään kuin ne sen herkkuvuoren seasta edes erottuisivat. Jugurttihyllyllä alan valmistautua kassalle menoon. Tarkkailen itseäni ulkopuolelta, pääni sisällä vilisevät tekosyyt. Voinhan ostaa nämä ruuat rammalle tädilleni, voihan minulla olla kolme lasta ja mies elätettävänä, voinhan minä järjestää suuret juhlat valtavalle ystäväjoukolleni, voinhan minä olla ihan normaali, voinhan, voinko? Kassajonossa ihmisten pistävä tuijotus saa kädet tärisemään, kaivan bonuskorttia liian kauan, tervehdin liian hiljaa ja liian käheällä äänellä, pakkaan liian kömpelösti. Minä olen liikaa. Minä olen paha. Minä olen syyllinen. Häpeä, häpeä. Häpeä itseäsi huora.
Kotimatka sujuu transsissa. Kertaan tuttua kuviota päässäni: avain, hissi, ulko-ovi, liesi päälle, jätski pakastimeen, pullat uuniin, limu jäähtymään, raejuustoa ja ruisleipää pohjalle. Häpeän kun puhelin soi enkä vastaa. Minä ahmin. Antakaa minun rauhassa rakastella ruuan kanssa. Huora, huora, huora.
Miten olet mennyt myymään itsesi bulimialle?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Kiitos rohkasevasta kommentista! <3
Oli ihan Dindquistin (tai jonkin vastaavannimisen) tuote, ja lentokentän Stockmannilta, joten jos ei löydy jo ihan supermarketeista, niin Stockalta varmaan ainakin : > Ja on ihan kohtuuhyvää!
Olet oikeassa. Yritän nyt pitää psyykeni kasassa jotenkin. On kuitenkin ihanaa, kun kommentoit! Nyt vaan taitaa olla jo liian myöhäistä takoa järkeä tähän kalloon.
Voi kunpa sinäkin selviäisit näistä päivistä. Ja pääsisit bulimian yli. Voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty, taas. :(
Voimahalauksia kuitenkin!
Kun et sinäkään olisi niin armoton itsellesi! Ei jäädä katsomaan eilisiä ja murehtimaan menneitä. Keskitytään tuleviin päiviin, siihen, mitä niillä on annettavanaan. <3
Olen tosiaan aika lääkevastainen. En mielelläni vedä nappeja naamaan edes päänsäryssä.. Ajattelin, että katson tämän syksyn ja alkutalven, miten homma lähtee sujumaan vai karkaako mopo käsistä totaalisesti.
Kiitos kommentista :) Kirjoitat itsekin hyvin ja rohkeasti, mutta silti häpeä ja itseinho kuultavat läpi jokaisesta tekstistä (lukaisin blogisi läpi :). Olen niin surullinen jokaisen maailman syömishäiriöisen takia, jokaisen kärsimyksen hetken mitä se tuottaa. Usko, eivät ne viisi kiloa alas tai jokapäiväiset lenkit tuo sulle sitä, mitä toivot: että oppisit käsittelemään tunteitasi ja HYVÄKSYMÄÄN ITSESI hyvinen ja huonoinen puolinesi (kaikissa meissä on molempia!). En tunne sinua, mutta uskon tuntevani kipusi, ja olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti sinulla on ihmisiä, joilta saat apua. Syömishäiriöstä voi parantua ja paranee, lupaan sen :)
Voi sua, tunnistan oma menneisyyteni sun teksteistä. Mulla on ollut aikoinaan raju buliminen kausi ja tiedän sen tuskan, häpeän ja itseinhon joka siitä tulee. Toivottavasti saat apua! Muista että sieltä sh-helvetistä voi päästä eroon, kun vain jaksaa taistella ja uskoa unelmiinsa.
Voimia ja jaksamista!!!
Lähetä kommentti