sunnuntai 26. lokakuuta 2008

20 syytä olla ahmimatta

1. Haluan laihtua. Yksi ahmimiskerta ei laihdutusta pysäytä, mutta hidastaa kuitenkin. Lisäksi on hyvin todennäköistä, että jos ahmin kerran, ahmin toisenkin kerran ja kierre on valmis.
2. Ahmimisruokaan menee kamalasti rahaa. Tarvitsen sitä nyt johonkin ihan muuhun. Yhtään ylimääräistä ei olisi ainakaan pöntöstä alas vedettäväksi.
3. Iho kärsii bulimiasta: kädet ja suupielet kuivuvat ja halkeilevat ja naama rehottaa.
4. Oksentaminen on haitallista monella tapaa: hampaat, ruokatorvi, mahalaukku, sylkirauhaset ja nielu kärsivät. En halua refluksitautia.
5. Olen muutaman kerran herännyt yöllä kauheisiin rintakipuihin, jotka johtuvat oksentamisesta. Tahdonko enää yhtään sellaista tuskan ja kauhun yötä? En.
6. Haluan eroon turvotuksesta - sekä vartalon että kasvojen. (Erityisesti sylkirauhasten alue turpoaa ja näytän hamsterilta.)
7. Jos ahmin, en saa mitään muutakaan aikaiseksi. En jaksa liikkua, en siivota, en nähdä ihmisiä.
8. Asuntoni pysyy siistinä, kun en ahmi.
9. En halua enää koskaan hävetä silmät päästäni kaupan kassalla.
10. Ahmiminen on oikeastaan ihan turhaa. En nauti siitä oikeasti. En maista mitään. Yhtä hyvin voin syödä kohtuullisesti jotain hyvää ja pitää sen sisälläni.
11. Jos ahmin, millainen oloni on? Jos torjun kiusauksen, millainen oloni on? Jep, jälkimmäinen vie ehdottomasti voiton.
12. Voisin käyttää ahmimiseen kuluvan ajan paljon hyödyllisemmin tai nautittavammin: liikkua, venytellä, nähdä ystäviä, soittaa, maalata, kirjoittaa, lukea, siivota, venytellä, mietiskellä jne.
13. Mitä pidempään olen "kuivilla", sitä helpommaksi ahmimisen vastustaminen muuttuu: seuraava kerta on jo helpompi, huominen on jo helpompi, ensi viikko on jo helpompi.
14. Voin aina ahmia myöhemminkin, esim. kahden viikon päästä, ja sitten luopua ajatuksesta, jos halu menee ohi ajan kanssa.
15. Ei tarvitse enää valehdella tekemisistään, olla vastaamatta puhelimeen ahmimisen tai oksentamisen takia, pelätä että naapurit kuulevat yökkimiseni, jännittää yllätysvieraiden tuloa, pestä oksennusta vessan seinistä, kiirehtiä kotiin kaverilta ennen kaupan sulkeutumista jne.
16. Ahmimisen takia mahalaukku venyy, eikä silloin tule helposti kylläiseksi. Haluan pienentää vatsani taas normaalin vetoiseksi, eikä se onnistu, jos ahmin aina silloin tällöin.
17. En halua kuolla vessanpönttöä kumartaen, en elektrolyyttitasapainon aiheuttamaan sydänkohtaukseen enkä mahalaukun repeämiseen.
18. En halua olla itsekuriton ja hävettävä läski.
19. Joudun joka tapauksessa osastolle. Haluanko sinne mennessä olla laiha vai lihava?
20. Haluan oppia käsittelemään tunteitani ilman ahmimista.

8 kommenttia:

Carolina kirjoitti...

Niimpä, siinä syksyisessä pimeydessä on jotain masentavan kaunista :) kiva blogi muuten, munki pitäs oksentelu saada loppumaan, koska tapahan siitä on tullut ;s tsemppiä sullekkin :)

Erika kirjoitti...

Voi kiitos! Ja samoin! Voisin lisätä blogisi tonne linkkilistaani, tulisi sitten seurattua ja saatua taas lisää tsemppiä! =)

Erika kirjoitti...

Hienoa :)
Tsemppaillaanhan toisiamme, sekä hyvinä että niinä heikkoina hetkinä!

-D kirjoitti...

Moi, tosi hyvä lista sulla. Tää vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta luettavalta, joten lisään listaani. Vähän eri ongelmien kans painitaan, mun oksentelut on jääny vähän aikaa sitten kokonaan, mut samaa paskaahan tää loppujen lopuksi on...

Anonyymi kirjoitti...

sehän se.. ei paljoo innostas

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs oli thinspaava (MIKÄ VERBI) postaus! Rupeankin seurailemaan blogiasi, vaikuttaa nimittäin hyvin mielenkiintoiselta!

Voimia! Pysyt lopettamaan oksentamisen

Rachel kirjoitti...

tämä oli hyvä! vaikka myöhässä mun kohdalla tulikin.. Pyrin lukemaan tota aina jos tulee ahmimiskohtaus!

Rachel kirjoitti...

16. Ahmimisen takia mahalaukku venyy, eikä silloin tule helposti kylläiseksi. Haluan pienentää vatsani taas normaalin vetoiseksi, eikä se onnistu, jos ahmin aina silloin tällöin.

- toi on myös yksi mun suurista ongelmista. tavalliset aterioinnit on ihan mitättömiä, kun vatsaani mahtuisi kokonainen lehmä:(