Iltasatuilua

Yllätin itsenikin ja lähdin iltalenkille. Ahmimisesta ja turvotuksesta kertynyt ahdistus laimeni sateessa ja osa siitä jäi matkan varrelle, tallautui lenkkareiden alle yhdessä mätänevien lehtien ja mudan kanssa. Toista kierrosta tehdessäni juoksu alkoi kulkea, enkä enää ajatellut jalkojani. Kuuntelin samantahtisia askeleitani ja sydämenlyöntejäni, ja muu maailma kaikkosi korvatulppien toiselle puolelle. Lakkasin arastelemasta katulamppuja, sillä olinhan näkymätön punaisesta takistani huolimatta. Märkä kaupunki alkoi tuntua ystävälliseltä, totuin pimeään, olin yhtä lätäkköisen asfaltin kanssa.

Nyt olen kääriytynyt lämpöiseen oloasuun, juonut kuumaa kaakaota, lukenut blogeja ja miettinyt tulevaa viikonloppua. En vielä tiedä, mitä teen ensi lauantain suhteen. Olen lupaillut kaverilleni, että minusta saisi halloween-juhlaseuraa, mutten tiedä, haluanko sittenkään lähteä. Jo kahden viikon baaritauon jälkeen yöelämä on alkanut tuntua vieraalta ja pelottavalta, enkä enää halua päihtyä, tanssia ja pitää hauskaa. Haluan käpertyä aikaisin nukkumaan, herätä pimeään aamuun ja juosta autioilla kaduilla. En halua laittautua ja yrittää olla kaunis, sillä se on vale, johon en itse enää usko. Kaikki on pelkkää teatteria, enkä jaksaisi näytellä.

Tahmea torstai

Herään kahdentoista tunnin unien jälkeen, edelleen väsyneenä ja tokkuraisena. En muista, olenko vastannut tekstiviestiin vai nähnyt pelkkää unta. Kaksi kuppia pikakahvia ja kaksi kuppia teetä, uskomattoman turvonnut ja likainen olo, kamala pääkipu, johon edes särkylääke ei auta. En jaksa vastata puhelimeen, tekisi mieli heittää koko kapistus ikkunasta ulos saamaan kosteusvaurioita.

Äiti soittaa monta kertaa päivässä ja tiedän jo etukäteen sen asiat: mitenkäs se osasto, mitä jos kuitenkin muuttaisit takaisin kotiin, onko sun nyt fiksua tehdä niinjanäinjanoin, sulla on liikaa aikaa istua ja murehtia omaa napaasi, ottaisit nyt vaan itseäsi niskasta kiinni. Ottaisit niskasta kiinni! No minäpä otan. Hmm... Vähän lyhyttä karvaa, muutama finni, ihonalainen rasvakerros. Miten tämä nyt auttoi bulimiaan ja masennukseen?

En jaksa tänäänkään taistella. Raahaudun kohta kauppaan ja luovun turhista paastokuvitelmista tämänkin päivän osalta. Ei tee oikeastaan mieli ahmia, muttei tee mieli olla ahmimattakaan. Tarvitsen jotain täyttämään tämän huutavan tyhjyyden, turruttamaan ajatukseni ja viemään huomion pois paksuudestani, löysyydestäni ja likaisuudestani. Voisinpa vaihtaa seuraa, olen niin kyllästynyt omaani.

Häpeä

Aamulla häpeä tervehtii peilistä. Arville puristeltu naama, rikki revitty iho, verille raavitut raajat. Karhea kurkku, paisunut olo, ruokakrapula. Silmäpussit, joissa voisin kantaa ruokaostokseni. Likaiset hiukset liimautuvat otsalle, pyyhin eilisen meikinrippeet silmien alta.

Pakkaan sen mukaan ostosreppuuni, häpeän. Oksennuksenhajuisissa housuissani kiskon takin päälle, vedän pipon hiusteni peitoksi ja suihkautan hajuvettä. Kuljen puolijuoksua kahdensadan metrin matkan lähikauppaan. Ensin vilkaisu kassalle, huh, eri myyjä kuin eilisaamuna. Leipäpussi, keksipaketti, juustot ja voi löytävät tiensä koriini. Askel askeleelta, hylly hyllyltä, häpeä alkaa painaa enemmän ja enemmän hartioitani. "Taas tuo bulimikkotyttö, miten se kehtaa aina käydä täällä samassa kaupassa, aina nuo samat ostokset, luuleeko se ettei me tajuta mitä se tekee?"

Naamioin korini kurkulla ja paprikalla, ikään kuin ne sen herkkuvuoren seasta edes erottuisivat. Jugurttihyllyllä alan valmistautua kassalle menoon. Tarkkailen itseäni ulkopuolelta, pääni sisällä vilisevät tekosyyt. Voinhan ostaa nämä ruuat rammalle tädilleni, voihan minulla olla kolme lasta ja mies elätettävänä, voinhan minä järjestää suuret juhlat valtavalle ystäväjoukolleni, voinhan minä olla ihan normaali, voinhan, voinko? Kassajonossa ihmisten pistävä tuijotus saa kädet tärisemään, kaivan bonuskorttia liian kauan, tervehdin liian hiljaa ja liian käheällä äänellä, pakkaan liian kömpelösti. Minä olen liikaa. Minä olen paha. Minä olen syyllinen. Häpeä, häpeä. Häpeä itseäsi huora.

Kotimatka sujuu transsissa. Kertaan tuttua kuviota päässäni: avain, hissi, ulko-ovi, liesi päälle, jätski pakastimeen, pullat uuniin, limu jäähtymään, raejuustoa ja ruisleipää pohjalle. Häpeän kun puhelin soi enkä vastaa. Minä ahmin. Antakaa minun rauhassa rakastella ruuan kanssa. Huora, huora, huora.

Miten olet mennyt myymään itsesi bulimialle?

Voi vehje!

Persiilleen lens niin että päässäkin kolisi. Eli siis hyvin meni päivä, kunnes kello tuli seitsemän ja eräs pieni tyhmä tyttö lähti ostamaan ahmittavaa. Pakatessaan valtavia ruokakassejaan eräs pieni tyhmä tyttö törmäsi vieläpä kaveriinsa, joka oli myös ruokaostoksilla samassa kaupassa ja posket hehkuen ja silmät loistaen valehteli tehneensä juuri viikon ruokaostokset ja kestittävänsä huomenna vieraita ja muuta scheissea. Eräs pieni tyhmä tyttö ei hetkeäkään uskonut kaverin nielevän pajunköyttä... Mutta ei voi mitään. Eräs pieni (tai no, itse asiassa liian iso) tyhmä tyttö yrittää huomenna olla vähän vähemmän tyhmä.

20 syytä olla ahmimatta

1. Haluan laihtua. Yksi ahmimiskerta ei laihdutusta pysäytä, mutta hidastaa kuitenkin. Lisäksi on hyvin todennäköistä, että jos ahmin kerran, ahmin toisenkin kerran ja kierre on valmis.
2. Ahmimisruokaan menee kamalasti rahaa. Tarvitsen sitä nyt johonkin ihan muuhun. Yhtään ylimääräistä ei olisi ainakaan pöntöstä alas vedettäväksi.
3. Iho kärsii bulimiasta: kädet ja suupielet kuivuvat ja halkeilevat ja naama rehottaa.
4. Oksentaminen on haitallista monella tapaa: hampaat, ruokatorvi, mahalaukku, sylkirauhaset ja nielu kärsivät. En halua refluksitautia.
5. Olen muutaman kerran herännyt yöllä kauheisiin rintakipuihin, jotka johtuvat oksentamisesta. Tahdonko enää yhtään sellaista tuskan ja kauhun yötä? En.
6. Haluan eroon turvotuksesta - sekä vartalon että kasvojen. (Erityisesti sylkirauhasten alue turpoaa ja näytän hamsterilta.)
7. Jos ahmin, en saa mitään muutakaan aikaiseksi. En jaksa liikkua, en siivota, en nähdä ihmisiä.
8. Asuntoni pysyy siistinä, kun en ahmi.
9. En halua enää koskaan hävetä silmät päästäni kaupan kassalla.
10. Ahmiminen on oikeastaan ihan turhaa. En nauti siitä oikeasti. En maista mitään. Yhtä hyvin voin syödä kohtuullisesti jotain hyvää ja pitää sen sisälläni.
11. Jos ahmin, millainen oloni on? Jos torjun kiusauksen, millainen oloni on? Jep, jälkimmäinen vie ehdottomasti voiton.
12. Voisin käyttää ahmimiseen kuluvan ajan paljon hyödyllisemmin tai nautittavammin: liikkua, venytellä, nähdä ystäviä, soittaa, maalata, kirjoittaa, lukea, siivota, venytellä, mietiskellä jne.
13. Mitä pidempään olen "kuivilla", sitä helpommaksi ahmimisen vastustaminen muuttuu: seuraava kerta on jo helpompi, huominen on jo helpompi, ensi viikko on jo helpompi.
14. Voin aina ahmia myöhemminkin, esim. kahden viikon päästä, ja sitten luopua ajatuksesta, jos halu menee ohi ajan kanssa.
15. Ei tarvitse enää valehdella tekemisistään, olla vastaamatta puhelimeen ahmimisen tai oksentamisen takia, pelätä että naapurit kuulevat yökkimiseni, jännittää yllätysvieraiden tuloa, pestä oksennusta vessan seinistä, kiirehtiä kotiin kaverilta ennen kaupan sulkeutumista jne.
16. Ahmimisen takia mahalaukku venyy, eikä silloin tule helposti kylläiseksi. Haluan pienentää vatsani taas normaalin vetoiseksi, eikä se onnistu, jos ahmin aina silloin tällöin.
17. En halua kuolla vessanpönttöä kumartaen, en elektrolyyttitasapainon aiheuttamaan sydänkohtaukseen enkä mahalaukun repeämiseen.
18. En halua olla itsekuriton ja hävettävä läski.
19. Joudun joka tapauksessa osastolle. Haluanko sinne mennessä olla laiha vai lihava?
20. Haluan oppia käsittelemään tunteitani ilman ahmimista.

Kelloja siirretään, ahmimisen lopettamista ei

Nyt on se kauan odotettu huominen. Nimenomaan se huominen, jolloin aloitan laihduttamisen toden teolla, jolloin lopetan ahmimisen, jolloin oikeasti käyn aamulenkillä, jolloin en vietä 12 tuntia jääkaapin ja vessanpöntön välillä ryntäillen ja jolloin alan hoitaa muitakin asioita. En enää halua siirtää mitään uudelle "huomiselle". Asiat eivät muutu sen helpommiksi vielä yhden yön, vielä yhden ahmimiskerran, vielä yhden torkkuherätyksen tai vielä yhden ruokakrapulan jälkeen. Asiat vain pahenevat mitä enemmän niitä lykkää; kynnys kasvaa korkeutta ja tavoitteet hipovat taivaita.

The Plan on nyt valmis ja wordissä odottamassa tulostusta (jos viitsin, toisaalta säästän paperia, jos en tulosta). Pyhässä yksinkertaisuudessaan suunnitelmani koostuu seuraavista palikoista:
-kuutena aamuna viikossa hölkkälenkki (aluksi 30 min ja vähitellen lisään matkaa, kunnes marraskuun lopulla juoksen 60 min)
-kuutena iltana viikossa lihaskuntoa, aluksi ilman painoja ja parin viikon jälkeen säädettävien käsipainojen kera - väh. 30 min treeni+venyttelyt
-lisäksi mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa
-pyrin syömään alle 700 kcal päivässä, mutta jos on juhlia tai jotain erityistä, voin joustaa
-neljä ateriaa päivässä: aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala
-mikään ei ole kiellettyä, mutta yritän syödä lähinnä kasviksia, hedelmiä, rasvattomia maitotuotteita, vähärasvaisia proteiininlähteitä, puuroa, näkkäriä, sokeritonta mehukeittoa, tomaattimurskaa jne.
-kahvia, teetä, pepsi maxia, vissyä yms. rajattomasti
-paljon vettä!
-otan joka päivä monivitamiinin, kalaöljyä ja kalkkitabletin
-pidän päivärytmin tasaisena ja nukun mahdollisimman paljon

Läskit saa kyytiä niin että lotisee! >:/

Gloomy Saturday

Viime viikkoina oloni on pahentunut jatkuvasti, ja olenkin nyt sairaslomalla ja odottelen lähtöpassia osastolle. Olen surullinen, väsynyt, masentunut ja toisaalta täysin välinpitämätön. Haluan laihtua enemmän kuin koskaan. Olen päättänyt olla pitämättä mitään yhteyttä ystäviini ja jättää baarissa käymiset yms. minimiin. Keskityn nyt vaan kutistumiseen. Haluan olla sairaalaan mennessä liian pieni, haluan että minusta pidetään huolta, että vastuu otetaan minulta pois. En ansaitse huolenpitoa, ellen ole liian laiha. En halua kantaa itse vastuuta elämästäni. En uskalla kohdata elämää ja aikuisuutta, vaan pakenen niitä turvalliseen syömishäiriömaailmaan. Ahmimisen "turvallisuus" on jo testattu ja todettu valheeksi, joten nyt mennään toiseen ääripäähän eikä vaan meinata. (Tiedän, laihdutus on myös valetta.) En vaan jaksa nyt yrittää parantua.
Tämän aamun mitat:
Paino: 60,3
Vyötärö: 68
Peppu: 96
Reisi: 51

Olen Mount Everest. Kohta tekemään laihdutussuunnitelmaa...