Okei. Ahmin tänään, surprise! Kävin kolme kertaa ruokakaupassa, jippii! Oksensin neljä kertaa, jes! Ei ku… Hidas peruutus ja sitten mietitään, mikä menikään pieleen ja miten huomenna ja tulevalla viikolla voisin toimia toisin.
1) Olen koko viikon ollut yksin yhtä koulupäivää, yhden illan asiakastapaamista ja vanhemmilla kyläilyä lukuun ottamatta.
2) Tänään nukuin pidempään kuin oli tarkoitus, en päässyt heti käyntiin ja tunsin itseni hyödyttömäksi ja ikään kuin jo hävinneeksi.
3) Ollaan raatorehellisiä: olen syönyt liian vähän. Ei minun pitäisi laihduttaa.
4) Stressaan asioita päivä- ja viikkokausia sen sijaan, että hoitaisin ne pois painamasta mieltä. Tänäänkin päässä pyöri miljoona tekemätöntä asiaa ja murhetta. Niin isoa vyyhtiä on vaikea lähteä purkamaan, joten on helpompi siirtää aloittamista ”vielä yhdellä päivällä” ja vaikeuksien kohtaamisen sijaan ahmia.
5) Olen liian ankara itselleni. Vaadin itseltäni opiskeluihin paneutumista 110-prosenttisesti, täydellistä itsekontrollia syömisten ja liikkumisten suhteen, kuudelta heräämistä, koko päivän touhuamista ilman hetkenkään ”hyödytöntä” lepohetkeä jne. Onko mikään ihme, jos en pysy tavoitteissani ja petyn itseeni jatkuvasti?
No, tuossahan noita muutamia tärkeimpiä syitä jo tulikin. Tänään ahmimisten jälkeen järkevästi kuitenkin söin iltapalan ja päätin unohtaa tämän päivän ja jatkaa siitä mihin jäin. Yksikin kokonainen päivä ahmimatta oli minulle upea saavutus, ties vaikka ensi viikolla pystyisin siihen kahtena päivänä peräkkäin! Nyt minulla on myös kaapissa ruuat huomiselle, joten ei muuta kuin aamulla taas puuroa ja raejuustoa naamariin hyvällä omallatunnolla! Eli huomenna ja tulevalla viikolla aion pysyä ruokalistassani, vaikka kuinka ahmisinkin. Määriä en vielä uskalla lisätä, mutta kenties jo viikon päästä?
Sitten mission impossible: sosiaalinen elämä. Olen koko viikon vältellyt ihmisiä, en ole jaksanut vastata puheluihin enkä lähteä yhteensä kolmiin juhliin, joihin minut oli kutsuttu, enkä treffeille. Ja sitten kehtaan vielä valittaa, että olen yksinäinen! Ensi viikolla yritän ja aion tehdä parannuksen tämänkin suhteen. Tiistaille olen sopinut jo lounastapaamisen ja illaksi treffit pojan (tai pitäisikö sanoa jo miehen…) kanssa, joka vaikuttaa ihan mukavalta - joskaan en vielä ole mitenkään ihastunut. Mutta kai yhdet treffit täytyy sentään kokea, ennen kuin voi tietää varmasti, kiinnostaako vai eikö! Oikeasti vain ujostelen ja pelkään olevani tylsä. Mutta olisiko sekään maailmanloppu, vaikka hänen mielestään olisinkin? Aion käydä kaikilla luennoilla, aion joka päivä soittaa jollekin läheiselleni tai ainakin jutella Facebookissa jonkun kanssa ja viikonlopuksi yritän keksiä jotain mukavaa (alkoholitonta) ohjelmaa jonkun kaverin kanssa. Vanhemmillakin yritän piipahtaa jossain vaiheessa.
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: huomisen mottoni olkoon ”Just do it!”. Ponkaisen ylös heti kun kello soi ja alan apinanraivolla paiskimaan hommia, jotta stressi vähenisi. Tiedän sataprosenttisen varmasti oloni olevan jo huomisen jälkeen paljon helpompi, jos saan hoidettua pahimmat stressinaiheuttajat: raha-asiat ja rästiopinnot. Treenaan myös pitkästä aikaa ja sitten voinkin illalla palkita itseni vaikka pienellä shoppailureissulla, kylvyllä tai vaikka hyvää kirjaa lukemalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mulle tuli tosi friikki olo kun luin tätä tekstiä, se oli melkeinpä ote suoraan mun elämästä. Ainoana erona että en sairasta bulimiaa. Olen yrittänyt oksentamista säännöllisin väliajoin yli 10 vuoden ajan, mutta paria hassua onnistumista lukuunottamatta tuloksena on ollut yleensä vain turvonnut naama, vertavuotava kurkku ja verenpurkaumat silmien ympärillä. Ahminut ja paastonnut sen sijaan olen lapsesta asti. Ihme kyllä painoni on aina pysynyt lievässä alipainossa muutamaa lyhyttä laihempaa ja normaalipainoista jaksoa lukuunottamatta. Blogiasi olen seurannut ihan mielenkiinnosta ehkä puolisen vuotta, mutta tämä teksti pysäytti. Numeroidun listan kaikki viisi kohtaa on suora kertomus mun viimevuosien elämästä.
Myös minulle yksikin päivä ahmimatta on saavutus josta jaksan onnitella itseäni (ja ehkä sitten ahmia palkinnoksi seuraavana päivänä senkin edestä..). Jokaisen ahmimiskerran jälkeen päätän että se on viimeinen. Hoen itselleni että ”ei se voi olla niin vaikeaa, nyt se päätös on tehty”. Ja seuraavan päivänä löydän itseni kotoa samoista puuhista. Mietin tarkkaan missä kaupoissa käyn, ketä siellä voi tulla vastaan, ja mitä kaikkea ostan ahmittavaksi. Kaapit notkuvat ruokaa, mutta silti löydän itselleni tekosyyn lähteä hakemaan kaupasta vaikka kahvipakettia varalle kaappiin, ja siinä samalla ”ihan vahingossa” (jepjep) tulee ostettua kaikenlaista muutakin. Jos ovikello tai puhelin soi kesken ahmimisen, tulen äärettömän kiukkuiseksi. Kehtaakin joku tulla häiritsemään minun ja herkkujen välistä hetkeä. Syömisen siirtäminen viidellä minuutilla tuntuu monelta tunnilta.
Huudan kotona yksinäisyyttäni, mutta pidän puhelinta äänettömällä ja näyttö alaspäin, koska en uskalla vastata soittaville mukaville nuorille miehille puhelimeen. Karkoitan elämästäni ihmisen toisensa jälkeen vain koska pelkään tulevani hylätyksi. Tuntuu paremmalta pitää heille yllä illuusota siitä että olin kaunis, fiksu, mielenkiintoinen ja muutenkin heidän yläpuolellaan, ja siksi en lähtenyt treffeille.
Opintoni venyvät koska en saa itseäni luennoille. Tienaan liikaa suorittamiini opintopisteisiin nähden, joten olen jatkuvassa velkakierteessä Kelalle. Selvitäkseni maksuista teen jatkuvasti liikaa töitä, jolloin opinnot taas kärsivät. Piilotan laskuja laatikkoihin avaamatta niitä koska ne ahdistavat. Huomenna sitten. Samalla kun aloitan säännöllisen syömisen ja urheilun, luennoilla käymisen, sosialisoimisen, ja kaiken muunkin elämän. Siirrän asioita viikoilla eteenpäin saamattomuuttani, mutta silti pyrin elämäni kaikilla osa-alueilla 120% suorituksiin. Saan verenpainetta ja sydämentykytystä mikäli tiedän tekeväni asiat puoliteholla. Helpompaa on useimmiten vain olla ja rypeä kotona itsesäälissä oikein kunnolla.
En tiedä edes että miksi päädyin kirjottamaan tämän kaiken sinulle. Oikeastaan haluan sanoa vain että kiitos. Kiitos että kirjoitat blogiasi.
This looks like a very nice place! I liked it so much and very interesting, too! Thanks for sharing the experience.
Cheap Flights to Adelaide
Flights to Adelaide
Adelaide Flights
Melkeenpä voisin yhtyä aikaisempaan kommenttiin, kuin omasta elämästä. Ja myös tahdon sanoa kiitos, jotenkin lohduttavaa tietää ettei ole yksin tässä sopassa jonka on itse itselleen keittänyt.. Ja että ei ole ainoa jolle se on niin kamalan vaikeata päästä sieltä pois...Jos edes koskaan pääseekään.. Jotenkin jäi semmonen olo että olisi kiva vaihtaa enemmänkin ajatuksia kanssasi! Tovottavasti kaikki on hyvin, ja vielä kerran kiitos. -I
Lähetä kommentti