Minulle on tapahtumassa jotain, luulen että jotain hyvää. Tuntuu erilaiselta, olen alkanut ajatella uudella tavalla ja jotain on nousemassa pintaan. Olen alkanut tiedostaa, miksi ahmin, miksi juoksen itseäni ja tunteitani karkuun. Olen alkanut tajuta, että tämän elämän voisi elää toisellakin lailla, enemmän tasapainossa.
Joskus tulee tilaisuuksia, joihin toisaalta haluttaa ja toisaalta pelottaa tarttua. Muistan punninneeni pitkään isoseksi ryhtymistä, kun olin juuri sairastunut bulimiaan ja voimat olivat hukassa. Menin kuitenkin leirille ja se oli siihenastisen elämäni paras kesä. Nyt tuntuu vähän samalta. Olemme miettineet ystävän kanssa muuttamista yhteen. Molemmilla loppuu vuokrasopimus kesäkuussa ja voisimme hakea Hoasilta asuntoa. Minun vuokrani putoaisi kolmannekseen. Ja tietysti oikeastaan kuudennekseen, jos ja kun luopuisin myös työkämpästäni.
Uusi alku. Opettelisin elämän asia kerrallaan: näin käydään kaupassa, näin laitetaan yhdessä ruokaa ja syödään, näin käydään töissä, näin luetaan tenttiin, näin käydään kävelyllä, näin käytetään ja säästetään rahaa, näin puhutaan puhelimessa, näin siivotaan vuoroviikoin. Tältä tuntuu vaihtaa kuulumiset iltateellä, tältä tuntuu sietää toista ihmistä lähellä silloinkin, kun ahdistaa, tältä tuntuu, kun on joku, jonka kanssa siirtää raskaita huonekaluja, tältä tuntuu, kun voi katsoa yhdessä leffoja ja tulla samalla taksilla baarista kotiin, tältä tuntuu käydä toisen puolesta kaupassa ja apteekissa, kun hän on sairas ja riidellä tiskivuoroista.
En voisi enää eristäytyä päiväkausiksi. En voisi enää ahmia ja oksentaa enkä huorata. Olisi turvallista ja pelottavaa ja ihanaa ja vaikeaa. Oppisin taas elämään ja olemaan ihmisten kanssa, kuulumaan joukkoon ja olemaan tavallinen. Tekisin normaaleja asioita ja opettelisin sietämään epämukavuutta, tyhjyyttä, ahdistusta, yksinäisyyttä ja ujoutta ilman bulimian tai alkoholin tuomaa turrutusta.
Minä voisin tulevan sairaalakuukauden jälkeen opetella täsmäsyömistä omillani ja sitten jatkaa sitä yhdessä asuessa. Voisin järjestää asiani kuntoon ennen kesää.
Minä voisin nyt hypätä. Voisinko? Onko toisella puolella ketään ottamassa vastaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
hih, hassua, että itselläni on samanlaiset suunnitelmat. Olen asunut vuoden yksin ja oireiluni on vain pahentunut ja laajentunut, enkä näytä siitä pääsevän eroon vanhaa elämäntyyliäni jatkaen, joten muutto kaverin kanssa kesällä on ainoa tieni kohti parantumista.
Minua jännittää myös kauheasti, mutta samalla odotan todella innoissani. Kun toinen on lähes jatkuvasti läsnä, vähenee oireilu pakostakin. Kun tähän lisää vielä oman parantumisenhalun, niin lopputulos ei voi olla muuta kun positiivinen.
Tsemppiä hurhasti, uskon, että pystyt saamaan itsesi kuntoon :) <3
joooooooooooooo!!!!!
tee se.
pystyt siihen.
ja hyvä että meet sairaalaan, se on tosi hyvä pohja tolle kaikelle.
tie tulee varmasti olemaan piiitkä, mutta uskon että pääset sen päähän <3 rohkeutta.
tietäähän se ystävä jonka kanssa muutat susta yhtä ja toista? että osaa olla oikealla lailla tukena, eikä synny mitään sulle hallaa aiheuttavaa salailua.
Sulla on mahdollisuus alkaa pelastaa itseäsi ottamalla riski ja hyppäämällä. Tsemppiä. Toivon, että tämä sun ystäväsi on ottamassa sut vastaan ja auttamassa jaksaa, jos muutatte yhteen.
Voimia!
Ja muut, jotka vielä kamppaillaan tai jatketaan kaiken tämän paskan kanssa voidaan tukea sua täältä puolelta kuilua tai mikä ikinä tämä onkaan. Tuntuu itseasiassa hirveä kiusaus jopa tuupata sua hyppäämään ;) (ei millään pahalla tavalla siis)
Toivon, että uskallat ottaa sen askeleen ja että sun paranemisprosessi vain kiihtyisi. Voimia kaikkeen ja haleja myös<3
"Turvallisuutta ei ole
ei palkka ei vakuutus eikä eläke
ei toinen ihminen
on vain uimataito
luottamus siihen että vesi kantaa"
-Kyllikki Villa, kokoelmasta "Ei eilistä, ei huomista"
Musta tää on kaunis.. voimia paljon
musta suunnitelmasi kuulostaa ihanalta !
voimia, rohkeutta, uskallusta ja onnea <3
Lähetä kommentti