Jää

Jää vielä hetkeksi, rakas, se kuiskaa. Älä jätä minua.
Enkä minä jätä.
En ole tarpeeksi vahva tänäänkään vastustamaan sen kutsua,
pehmeää sihinää, lempeästi kuiskaavaa ja huumaavan houkuttelevaa kärmeskieltä.
Minä jään, vedän peiton taas yhden päivän päälle.
Väsyttää, niin paljon ja koko ajan. Uuvuttaa. En jaksa mitään.

Eikä se johdu hemoglobiinista, ei voi.
Minähän olen syönyt rautaa kaksi kuukautta.
Minä vain nukun pakoon ja syön pakoon, juosta en jaksa.
Se on niin lempeä minulle ja turvallinen, uni ja se toinen.

Pureskelu ja nieleminen, niin turvallista.
Kääriydyn paksuun punaiseen toppatakkiin ja kaulaliinaan, kun paleltaa syödessä.
Ja oksennan välillä, nukun taas. Sama alusta.
Olen liian väsynyt edes ahmiakseni kaikkea kerralla.
Välissä pitää levätä.
Lepo tekee hyvää.
Mutta ei se ole oikeaa lepoa,
jos herätessä on ihan uupunut ja voimaton.

This night's been so long...