Matkaan taas kuljen nyt...

Tein eilen illalla matkasuunnitelman tulevalle vuodelle ja tarkemmin vielä tulevalle parille kuukaudelle, joiden aikana uskoakseni joudun kulkemaan ilman matkakumppaneita ja tarvitsen siis hyvän reittisuunnitelman tuekseni. Kun haluaa päästä paikasta A paikkaan B ajassa Z, on hyvä asettaa matkalle välietappeja, jotka eivät ole liian kaukana horisontissa. Ihmismieli on siitä hassu, että jos tavoite on liian kaukana, sen eteen ei tee mitään, koska ehtiihän sitä myöhemminkin. Samoin jos tavoite on kovin suuri, se voi olla liian iso pala haukattavaksi ja hahmotettavaksi kerralla. On siis kaikin puolin tehokkaampaa jakaa sekä tavoite että matka-aika pienemmiksi palasiksi.

Oma piste B:ni ensi vuoden lopulla on siis sellainen tilanne, jossa olen ns. ulkoisesti parantunut syömishäiriöstä – toisin sanoen olen vapaa häiriökäyttäytymisestä ja fyysisesti terveissä mitoissa (niin kuin olen kyllä jo nyt). Kokonaisvaltaiseen toipumiseen kuluu varmaan monta vuotta, kun on sairastanut jo vuosikymmenen, mutta uskon, että konkreettisesta häiriösyömisestä voi päästä paljon nopeammin eroon.

Minun ensimmäinen etappini, A1, on vähentää ahmimispäivät kahteen viikossa nykyisen seitsemän sijasta, punnita itseni vain joka toinen päivä ja opetella syömään ahmimattomina päivinä 3-4 tunnin välein, ja ainakin aamiainen start-listan mukaan. (Start= ravitsemusterapeutin laatima ruokalista, jolla ex-Lapparissa tavallisesti aloitetaan syömishäiriöisten hoito, ja joka vastaa energiamäärältään istumatyötä tekevän pienikokoisen (vanhemman) naisen kulutusta. Siitä siis yleensä edetään isompiin ruokamääriin. Jos olet kiinnostunut listoista, laita sähköpostiosoitteesi minulle, niin voin lähettää sinulle lisäinfoa.) Matkaani A0:sta A1:en olen varannut neljä viikkoa ja jokaiselle viikolle on vielä omat välitavoitteensa. Aion vähentää ahmimista ja vaa’alla hyppäämistä asteittain: ensin kertaan päivässä, sitten joka toinen päivä jne. Nyt aluksi yritän myös saada unirytmini säännölliseksi ja aloitan mielialalääkityksen. Joulun ja uuden vuoden juhlinta tuovat omat haasteensa mutta toisaalta myös helpotuksensa, sillä joulunvietto perheen seurassa estää tehokkaasti ahmimisen ja oksentamisen ja vanhempien luona päivärytmikin pysyy helpommin normaalina.

Mietiskelin tässä, miksi ahmimisen vähentäminen ei tunnu ajatuksena lainkaan pahalta, mutta siitä luopuminen kokonaan sen sijaan tuntuu ihan mahdottomalta. Tajusin, että kyse on kontrollista ja kontrollista luopumisesta, ja nimenomaan kontrollista luopumisesta luopumisesta ja toisaalta samalla myös kontrollista luopumisesta. Kuulostaako sekavalta ja paradoksaaliselta? Sitähän se on. Ahmiminen on minulle turvapaikka, joten tieto siitä, että saan ahmia joskus tulevaisuudessa vaikken tänään saisikaan, helpottaa oloa kummasti. Silloin kun en ahmi, kontrolloin kaikkea liikaakin, mutta ahmiessa taas voin heittää itsekontrollin hetkeksi narikkaan. Toisaalta taas suunniteltu ahmiminen on kontrolloitua sekin. Ahmimiskauden käyttäytymisen tuttuus tuo myös valheellista elämänhallinnan tunnetta (samoin anorektisempi oireilu) ja siitä luopuminen on hyppy tuntemattomaan. Jos siis luovun ahmimisesta, luovun sekä kontrollista luopumisesta että kontrollista.

Ehkäpä parantumisen kannalta olennaista olisi opetella ahmimisen korvaavia, terveitä rentoutumistapoja ja toisaalta pohtia tarvetta kontrolloida itseään ja elämäänsä ylipäätään. Luulen, että itselläni kontrollintarpeen taustalla on valtava turvattomuudentunne. Miksi sitten koen oloni niin turvattomaksi, että haluan hallita kaikkea? Olenko turvaton, koska olen niin yksin? Valheellisuus luo yksinäisyyttä ja turvattomuutta, kun ei voi pyytää toisilta apua, koska silloin paljastuisi. Olenko turvaton siksi, etten rakasta itseäni? Silloin kun olen yksin, paikalla ei ole ketään toista rakastamassa minua ja jos en itse rakasta itseäni, olen yksin ollessani kokonaan ilman rakkautta ja huolenpitoa. Tuntuu, että olen tätäkin asiaa puinut läpi neljän eri terapeutin ja lukuisten lääkäreiden kanssa… En tiedä, onko tästä kaikesta pohtimisesta siis mitään apua. Kunhan taas yritän selventää sisimpäni solmuja hitusen. Tämän paranemisprojektin tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea toimia ja päästä siten lopulta eroon tästä sh-möröstä, jota mitkään terapiat ja analysoinnit eivät toistaiseksi ole karkottaneet. Just do it. ;)