Uskoin taas niin kuin aina ennenkin olevani ikuisesti ja ainiaan onnellinen ja täynnä elämänhalua, mutta kappas niin ei käynytkään. Onko onnellisuus vain maniaa vai onko se normaalia? Miksi se aina loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin miksi.
Kävin lääkärillä ja hän kirjoitti lähetteen osastolle. En tiedä menenkö. Muutama viikko aikaa, muutama tonni velkaa, muutama kilo liikaa. Ei tässä muuten mitään. Ja muutama suunnitelma kaatui, olisihan se pitänyt arvata. Kättelin uutta lääkäriä, hymyilin, kerroin että nyt menee hyvin mutta ei menekään, en ole jaksanut käydä hoidossa enkä ole syönyt lääkkeitä enkä muutenkaan syönyt paitsi ahminut loputtomiin ja juonut liikaa ja nytkin poppersista lämmin olo. Annoin ikään kuin vahingossa luvan kirjoittaa lähetteen, hups vaan lähtiessä hän sanoi että se lähtee nyt menemään. Hyvä on.
Yhdestä suunnitelmasta pidän kuitenkin kiinni. Haen kouluun, ja kesäkuussa on pääsykoe, jonne menen vaikka pää kainalossa ja jalat toisessa. Kirjat on hankittu, joskaan ei maksettu.
Jotain uutta auringon alla. Ai miten häikäisee.
4 kommenttia:
Voimia tulevaan,toivottavasti alkaisi menemään edes vähän paremmin <3
Toivottavasti aurinko nousisi ja paistaisi sun elämään pitkään ja hartaasti :) <3
Hienoa. :) Voiku oltas molemmat koulussa ens syksynä.
Ilmottele ku meet laatikkoon. Ja mene vaan, hyvää se aina tekee.
Mä oon nyt elämäntilanteen takia vähän pakosti katkolla kaikenlaisesta oireilusta ja vaikka olis pariki hyvää päivää niin kun se vaikee tilanne tulee, niin yksin se on herkkänä vielä tosi taistelua ihmeellisten voimien kanssa.
Mee hetkeks turvaan ja huolenpitoon, pitäen mielessä sen jälkeen jatkuvan haastavan elämän, jossa liitäen ja kokeilles ei oo kuiteskaa mitää menetettävää. :)
Oot mun ajatuksissa, nähdään.
kaikesta tosta huolimatta vaikutat silti jotenkin päättäväiseltä
oli pakko sanoa, ei mulla muuta
Lähetä kommentti