...enkä jaksaisi mitään. I don't care. Olen ihmishirviö läheisilleni, heille, jotka vielä ovat jaksaneet pysyä läheisinä, ja samalla myös mitä julmin kiduttaja itselleni. Maailma pyörii minun napanöyhtäni ympärillä ja saan itseni voimaan pahoin pelkästään olemalla rehellinen ja katsomalla peiliin. Velkataakka ei kevene, eikä ihmekään, kun samassa tahdissa kun makselen perintätoimiston laskuja, otan uusia vippejä. Tänäänkin meni varmaan monta kymmentä euroa palveluviesteihin, enkä saanut kuin vaivaiset 20 euroa vippiä. Kaikki rahalähteet on siis jo hyödynnetty, onneksi ja ikävä kyllä. En voi vanhemmiltakaan enää lainata, sillä olen valehdellut heille saavani toimeentulotukea, joten let's face it: ei tässä auta muu kuin taas huorata huomenna (tai siis tänään). En todellakaan tiedä, miten pystyn siihen.
Vihaan puhelimeen vastaamista, jokaista kiimaista sähköpostia ja ärtyneitä uteluita, miksi minua on niin vaikea tavoittaa. Pelkään kuollakseni, että naapurit huomaavat toimintani ja että saan häädön asunnostani. Olen jopa harkinnut hotellin vuokraamista viikoksi. Ottaisin kymmenen asiakasta päivässä, olisi "pakko" kun olisin maksanutkin paikasta ja tilaisuudesta, enkä joutuisi jännittämään jokaista ovenkolahdusta ja alakerran kyttäävää ukkoa. Ja sen jälkeen olisin vapaa, vapaa veloista. En joutuisi odottamaan kauhulla päivän postia.
Epätoivoa.
Tässä samassa tilanteessa olen ollut jo niin kauan.
Eikä mikään auta... En ole enää käynyt Lapparissakaan. Sieltäkin tulee laskuja: perumatta jäänyt aika, sairaslomatodistus, lääkärikäynti.
Terapeutti soittelee. En jaksa enkä kehtaa enää vastata.
Helmikuun loppuun on enää pari viikkoa ja sitten ei enää tarvitse jaksaa, koska olen joko kuivilla taloudellisesti tai mullan alla. Tai vankilassa tai sairaalassa tai ihan sama. En jaksa en jaksa en vaan enää jaksa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Mitä jos kertoisit vanhemmillesi totuuden toimeentulotuesta ja pikavipeistä?
Anonyymi, en pysty. Se tarkoittaisi sitä, että joutuisin kertomaan myös prostituutiosta. (Miten muuten selittäisin sen, että olen ottanut pikavippejä, vaikka minulla on hädin tuskin tuloja edes vuokranmaksuun?) He eivät voisi ymmärtää, miten syvällä tässä riippuvuudessa olen ja miten epätoivoisiin tekoihin se minut ajaa. En kehtaisi enää katsoa vanhempiani silmiin. En pystyisi satuttamaan heitä taas yhdellä kaamealla salaisuudella. Ja toimeentulo on aina ollut minulle jotenkin itsenäisyyden osoitus. Jos lainaisin vanhemmiltani, tuntisin olevani heille muutenkin kuin taloudellisesti velkaa enkä kokisi olevani itse vastuussa itsestäni vain itselleni... Tietysti voisin myös lainata pankilta ja vanhempani olisivat vain takaajina mutta mutta... Siinäkin on se kertomispuoli. En uskalla. :(
Osastolleeeee! Sossun kanssa sit selvitätte rahasotkut. Anna niiden laskujen nyt vaan mennä sinne ulosottoon jos joudut odottelee.
Mutkumutkumuuutkuuu.. En halua menettää luottotietoja. Joo, tiiän, ei se ois maailmanloppu mutta silti. Mitä jos saisin sen häädön? Mistä kämppä ilman luottotietoja? Ja vanhempien luo muuttaminen olis mun maailman loppu. :P
Kyl seki asia jotenki hoituu. KAIKKI ASIAT HOITUU TÄSSÄ MAASSA JOTENKI. Varsinki kun oot niin sairas, saat apua sit.
No jospa sais sen lääkärin ees varattua. :(
Voi ei noitten pikavippien kanssa. Ite otin aikoinaan kaikilta lafkoilta, maksoin osan pois, keplottelin, otin uuden, maksoin vanhasta osan, kunnes oltiin siinä pisteessä että velkää oli 6000 euroa ja mistään en enää mitään saanut. Luottotiedothan siinä meni, ja velat ulosottoon.
Sä voisit yrittää sosiaalista luototusta, eli ota yhteyttä velkaneuvojaan ja hän käy läpi sun pikavipit ja perintätoimistojen kirjeet ja tekee lakselmat, josta sitten sulle varataan aika sosiaalitoimen puolelle jossa katotaan ootko sä oikeutettu saamaan sosiaalista luottoa. Sosiaalinen luotto on maksimissaan 5000 euroa ja pitää olla säännölliset tulot jotta sitä sitten pystyy maksamaan joka kuukausi takaisin (kuukausisumma määräytyy sillä, kuinka suuri velkmäärä on).
Mä voin varata sulle sen. :D
Okei Sanna :D
Olen niin huolissani. Pääsetkö sinne sairaalaan? Et saa luovuttaa. Tämä pimeä aika tulee vielä olemaan pelkkä kauhea, etäinen muisto.
Niin tuttua, niin tuttua. Ja kukaan ei voi auttaa, ennen kun ite sitä haluaa. Been there. Voimia, halauksia, jaksamista.
Sun täytyy tehdä itse jotain, koska aina ei muut voi auttaa. Mikset menisi itse puhumaan lääkäriin, tai vastaisit edes sen terapeutin puheluihin ja juttelisit sille!
Tsempit<3
Lähetä kommentti